Kesän helpoin, nopein, maukkain ja marjaisin kakku

Mansikka, mustikka vai vadelma? Kaikki! Jos minulta kysytään. Ja karhunvatukka, hilla, karpalo ja puolukka siihen päälle.

Edellisessä blogikirjoituksessa kuvailin perheemme ruokailutapoja. Unohtui mainita, että marjoja meillä syödään paljon, ja se on hyvin suomalaista se. Italiassa tuoreita marjoja en ole nähnyt kenenkään syövän, me taas syömme lähes aina marjat tuoreina tai pakastettuina, sellaisenaan.

Itse tykkään lisätä marjoja luonnonjogurttiin, mutta lapset ovat tarkempia. Marjat pitää syödä sellaisenaan. Edes mustikkamaitoa en ole saanut heitä syömään. Toki usein syömme myös puolukka-tai karpalomannapuuroa ja toisinaan teemme marjoista piirakoita ja talvella säännöllisesti myös kiisseleitä, mutta parhaiten marjat uppoavat tuoreina.

Italiassa olemme saaneet tästä tavasta ihmettelyä osaksemme:

Mansikoita ilman sokeria ja sitruunaa, miten voi olla! Vadelmia paljaaltaan, miten outoa! Ja mitä puolukoihin ja karpaloihin tulee, sehän on jo jotain täysin käsittämätöntä. Eihän niin karvasta marjaa voi syödä edes puurona.

Olen järjestelmällisesti kieltänyt isovanhempia lisäämästä sokeria lasten mansikka-annoksiin, ja noin kymmenennen kerran jälkeen he jo muistivat. Pääsiäisenä asia oli taas monta kertaa ajakohtainen, kun Italiassa elettiin parasta mansikkasesonkia.  Jota Suomessa edelleen odotellaan...

Nyt on siinä(kin) mielessä se paras aika vuodesta, että marjoja taas alkaa saada, kohta kotimaisiakin. Meidän lapset kerjäävät kauppareissulla että ostetaan taas marjoja äiti jooko pliis, mikä on näin äitinä sydäntä lämmittävää. Useammin he marjoja kerjäävät kuin karkkia, ja arvatkaa kumpaan pyyntöön vastaan useammin kyllä.

Tämän viikon vierailuputken ansiosta keksin puolivahingossa kakkureseptin, joka on ehkä jollei maailman, niin ainakin kesän helpoin. Ja maukkain. Marjojakin, niitä kesän parhaita herkkuja, siinä piisaa.

Tällaisen kakun pyöräytin kaksi kertaa kuluvalla juhannusviikolla, viimeksi tänään siskon kyläilyn kunniaksi. Aikaa sen tekemiseen ei mene kuin kymmenen minuuttia jos sitäkään.

10 MINUUTIN MARJAMARENKIKAKKU

2 valmista marenkikakkupohjaa (voit toki tehdä marengin itse, mutta sitten kyseessä ei ole enää kymmen minuutin kakku)
4-5 dl kuohukermaa
2 isoa banaania
1-2 dl mansikoita, mustikoita ja / tai vadelmia

Vatkaa kerma. Laita marenkipohjan päälle puolet kermavaahdosta, mitä enemmän kermaa sen täyteläisempi. Viipaloi banaanit (jos marjoja on runsaasti, voit laittaa niitäkin kakun väliin) ja lado kermavaahdon päälle. 


Aseta toinen marenkipohja päälle. Levitä loput kermavaahdosta kakun päälle ja viimeistele komeus runsaalla määrällä marjoja.



Hyvää juhannusta! 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Mistä tulit, punarinta, mitä viestiä tuot, kenen sielua kannat?

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin